Patsaita, muistomerkkejä ja muita senkaltaisia historiallisia kohteita on Kouvolan kaupungin alueella runsaasti. Yritin kuvata niistä mahdollisimman monta, rajaten kuitenkin luontokohteet ja lähes kokonaan rakennukset pois kuvauskohteistani. Julkaisen tässä internet-sivustolla kuvaamani kuvat, koska uskon niiden lisäävän historian tuntemusta, lähimatkailua ja historian harrastusta.
Kaikki sivustolla olevat kuvat ovat ottamiani, ja ne on kuvattu vuoden 2019 aikana. Kaikki tällä sivustolla ottamani kuvat ovat vapaasti lainattavissa ja käytettävissä yksi kuva/julkaisu, kunhan minun, eli kuvaajan nimi mainitaan käytön yhteydessä, ja mikäli kuvan lainaamisen tarkoitus on edistää historian tuntemusta ja lähimatkailua. Tätä sivustoa ei ole tehty ansiotarkoituksessa.
Etenkin muistomerkkien olemusta kartoittaessani kävin läpi suuren lähdeaineiston, josta luettelo tässä alempana. Tein joka kuvan yhteyteen kommentteja, joihinkin niistä merkitsin lähdeaineistooni viittavan maininnan. Kuvatut kohteet olen ryhmittänyt kymmeneen eri ryhmään karkeasti kirkonkylien (tai paremminkin vanhojen kuntarajojen) mukaan ja kohteet nimen mukaiseen aakkosjärjestykseen.
Apua muistomerkkien löytämiseen ja niiden historiaan olen saanut etupäässä kirjallisuudesta, mutta myös monet henkilöt ovat tässä auttaneet, joista mainittakoon
Sippolan Hirvelän hautausmaan kausityönjohtaja Pia Huhta-Suomalainen, Jaalassa mökkeilevä Katriina Hyökki, Karjalan Prikaatin tiedotussihteeri Päivi Visuri sekä monet muut.
Kuten kuvista käy selville, monet muistomerkit kaipaavat huoltoa ja puhdistusta - Olen kuitenkin kuvannut ne juuri siinä kunnossa, kuin ne kuvaushetkellä olivat. Sivustolla voi olla asiavirheitä ja puutteita, joita en kirjoittaessani tiennyt. Otan mielelläni vastaan palautetta ja pyrin korjaamaan vielä sivustoa jatkossa.
Lähdeaineistoluettelo
24.09.2019 Kari Sihvola
karipoikasihvola@gmail.com