Langinlaakson siirtolapuutarha sijaitsee Kotkan Metsolassa.
Siirtolapuutarha-alueella on 53 mökkiä ja alue on
24 000 m2 suuruinen, ja sen alin kohta on vain 1,3 metriä
korkeammalla kuin merenpinta. Aluetta vaivaavat tulvat. Savea on noin
2-3 metrin paksuinen kerros, ja mökit vajoavat siihen helposti.
Langinlaakson puutarha-alueella sijaitsevia isoja kiviä ei
saa siirtää, ne säilytetään muistona suurista
raivaustöistä, joita jouduttiin tekemään aluetta
perutettaessa.
Alueella on vielä kaksi mökkiä,
jotka ovat pysyneet alkuperäisen omistajasuvun hallinnassa. Nämä
kaksi mökkiä ovat olleet Domanderien ja Hakaloiden sukujen
hallinnassa. Tästä näiden kahden mökin ulkoseiniin
on laitettu merkiksi messinkilaatta. Domanderien suku on pitänyt
mökkiä Langinlaaksossa 1930-luvulta saakka. Paavo Domander
aloitti viljelyn vuonna 1939, mutta se jäi hänen osaltaan
kesken sotaan lähtemisen vuoksi. Hän piti mökkiä
1980-luvulle saakka, minkä jälkeen mökki siirtyi hänen
tyttärelleen.
Langinlaakson mökit ovat suurimmaksi osaksi
1930-luvun tyyppipiirustusten mukaisia, uusimmat kuusi mökkiä
tosin poikkeavat hieman tyyppipiirustuksista, sillä Kotkan kaupunki
suhtautuu piirustusten toteutumiseen melko joustavasti. Joissain mökeissä
asutaan koko kesä, muissa mökeissä käydään
vain päiväsaikaan. Uudisrakennus saa olla enintään
45 m2 kokoinen. Monen mökin yhteydessä on puusauna. Majoissa
on yksi huone, josta on tavallisesti erotettu keittosoppi. Jyrkät
portaat johtavat vintille nukkumatiloihin. Harvalla on kellari.
Palstojen koko on hieman isompi kuin Korelassa.
Palstojen kasvillisuudesta ei ole enää jäljellä
muita sääntöjä kuin se, että puut saavat
olla vain hedelmäpuita, eivätkä ne saa kasvaa häiritsevän
korkuisiksi. Mökkien hinnat ovat nousseet huimasti, koska uusia
palstoja ei enää saada.
Langinlaaksossa järjestetään
talkoopäiviä keväisin ja joskus syksyisin. Elomyyjäisetkin
järjestetään joka syksy. Elomyyjäisten tuotto
menee yhdistykselle. Nykyään elomyyjäisten suosikkiartikkeleita
ovat erilaiset leivonnaiset, eivätkä marjat ole enää
niin suosittuja kuin ennen. Puutarhatuotteiden ja leivonnaisten lisäksi
suosittuja ovat mm. käsityöt, ja uutena huippuartikkelina
koivuklapit. Ongelmana on erikokoisten myyntipakkausten hinnoittelu.
Jokainen tuo myytävänsä erilaisissa paketeissa. Ennen
yhdistys jakoi jokaiselle omat tuokkoset, jotka oli helppo hinnoitella.
Jakaminen lopetettiin, koska ihmiset eivät siltikään
laittaneet myytäväksi tarkoitettuja tuotteitaan niille tarkoitettuihin
rasioihin. Jos tuotteitaan ei halua antaa myyjäisiin, on yhdistykselle
annettava pieni summa rahaa. Langinlaaksolla on ollut elomyyjäisperinne
ollut pitkään, elomyyjäisperinne kannattaa säilyttää.
Useimmilla on palstallaan oma kompostoiva käymälä.
Kaupunki antoi luvan yhdelle vesikäymälälle, mutta
tyhjennysautot eivät saa ajaa alueelle, vaan alueelle pitää
vetää letkut loka-autosta jätesäiliön tyhjentämistä
varten. Yhteinen roskakatos pidetään lukittuna. Kaatopaikalle
vietävää romua kerätään silloin tällöin
peräkärryihin, ja yhdistys maksaa siitä aiheutuvat
kulut. Biojäte kompostoidaan omalla tontilla tai laitetaan roskakatoksen
biojäteastiaan. Oksat ja risut viedään omaan kasaan
takaportin viereen niputettuina. Yhdistyksellä on oma silppuri
oksien hakettamista varten. Kuitenkin jokaisen pitää yrittää
kompostoida puutarhajätteensä itse.
Langinlaaksossa on kaupungin kesävesijohto.
Vedentulo alkaa vapun tienoilla, ja vesijohto suljetaan talveksi.
Talvella alueella on yksi piste, mistä saa vettä. Muoviset
vesijohdot ovat kestäneet hyvin jo 30 vuotta. Alueen ulkopuolella
sijaitseva uimaranta on hyvässä kunnossa.
Lähimmät langinlaaksolaisten käytössä
olevat pienjätelaatikot ovat Metsolan venerannan alueella, matonpesupaikan vieressä, minne voi viedä lasipurkit, metallijätteet, pahvit ja vaatejätteet.