Lähikuvaus

Lähikuvauksessa törmätään yleensä ensimmäiseksi siihen, että objektiivin etäisyssäätö loppuu kesken, eli objektiivia ei saa tarkennettua riittävän lähelle. Silloin on toimittava joillakin seuraavista tavoista:

1. Objektiivi käännetään nurinperin kääntörenkaan avulla, jolloin objektiivi kiinnitetään kameraan suodinkierteestään. Jotkut järjestelmät (oheisena esim. Canon FD) tarvitsevat sen lisäksi vielä toiseen päähän lisärenkaan, jolla voidaan objektiivin mekaniikkaa narrata niin, että objektiivin aukkojärjestelmä toimii.

Kääntörenkaan voi hätätilassa valmistaa pätkästä WC-paperirullan keskiputkea, ja teipillä saadaan koko komeus valotiiviiksi. Käännetyllä objektiivilla saadaan pienet kohteet kuvattua kohtalaisen suurina filmille ja käännetyn ogjektiivin piirtojälki on erinomaista. Näin kuvataan alle 5X5 cm:n kohteita.

2. Edullinen tapa saada objektiivi tarkentumaan lähelle on myös lähilinssin hankkiminen. Lähilinssin vahvuus ilmoitetaan diopterilukuna - Yleensä +1, +2 ja +3. Mitä suurempi on luku, niin sitä vahvempi linssi on ja sitä lähemmäs kohdetta pääsee.

Lähilinssistä ei kuitenkaan ole suurta apua, sillä sillä ei voi kuvata vielä kovinkaan pieniä kohteita - Korkeintaan 10x10 cm ja sitä suurempia. On myös muistettava, että lähilinssi on taas yksi optinen laite lisää kohteen ja filmipinnan välillä ja näinollen väistämättä huonontaa kuvaustulosta.

3. Kun siis objektiivin tarkennussäätö, eli loitonnus, ei riitä voidaan objektiivin ja kameran väliin laittaa loittorengas jonka avulla saadaan uusi tarkennusalue objektiiville. Loittorenkaita on saatavana eripituisia, yleensä n. 10 mm - 50 mm:n pituisia käytetään eniten ja niitähän voi yhdistellä. Automaattiloittorengas siirtää aukon mekaniikkaa ohjaavan tiedon kameran ja objektiivin välillä kun taas manuaaliloitto ei sitä tee ja työskentely on hiukan monimutkaisempaa. Manuaaliloiton voi itse valmistaa myöskin WC-paperirullan putkesta tms:sta.
Loittorenkaan pituuden laskeminen
Muista myös, että loitonnus vähentää filmille tulevan valon määrää, joten valotusaikoja on pidennettävä. Katso lisätietoa valohäviöstä

Olen itse käytttänyt 200 mm:n objektiivia varustettuna oheisessa kuvassa olevalla 25 mm:n loittorenkaalla perhosten kuvaamiseen. Silloin perhonen kuvautuu filmillä jo kohtuullisen suurena ja teleobjektiivin etu on se, etten tarvitse mennä kovin lähelle perhosta jotta se ei lennä pois. On muistettava kuitenkin, että perhoskuvaus ei sovi heikkohermoisille.

4. Parhaan tuloksen saa kuitenkin varustamalla kameran oikealla macro-objektiivilla. Macro-objektiivi on suunniteltu siten, että se piirtää kauniisti lähietäisyydellä kuvattaessa. Oheisen 50 mm:n macron saa tarkeenttua äärettömästä kuvaussuhteeseen 1:2, eli kuvaussuhteella 1:2 70mm:n kohde kuvautuu filmillä 35 mm:n suuruisena. Lisää suurennusta saa loittorenkaalla. Macro-objektiivien ongelma on vain niiden korkea hinta.

Lähikuvauksessa tulee yleensä aina ongelmaksi terävyysalueen riittämättömyys ja siksi kasvaa tarve käyttää yhä pitempiä valotusaikoja. Näin tukevan jalustan merkitys korostuu ja hyvästä jalustasta tulee yleensä lähikuvaajan tärkein investointi.

Seuraava perhonen, suruvaippa, on kuvattu 200 mm:n optiikalla jossa loittorengas